Haku vuoden 2026 Yhdysvalloissa järjestettäville leireille on taas avoinna! Katso tarkemmat ohjeet hakemiseen täältä.
Mikä on Camp Rising Sun?
Camp Rising Sun (CRS) on kansainvälinen, uskonnollisesti tai poliittisesti sitoutumattoman Louis August Jonas Foundationin (LAJF) ylläpitämä stipendiaattiohjelma 15-16-vuotiaille nuorille. New Yorkin osavaltiossa Yhdysvalloissa järjestettävän ohjelman tavoitteena on tuoda yhteen motivoituneita ja ennakkoluulottomia nuoria, jotka haluavat kasvaa empaattisiksi ja vastuullisiksi toimijoiksi omissa yhteisöissään.
Kesän aikana leiriläiset oppivat muun muassa eettisestä johtajuudesta sekä sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja he pääsevät soveltamaan näitä taitoja monipuolisesti erilaisten projektien ja työpajojen parissa. Ohjelman keskiössä on tarkoituksenmukainen yhteisönrakennus, joka samanaikaisesti kannustaa osallistujia syventämään kiinnostuksen-kohteitaan sekä kokeilemaan uutta kannustavassa ilmapiirissä.
Suomessa osallistujien valinnasta huolehtii vapaaehtoisvoimin toimiva alumniyhdistys CRSAAF. Vuonna 2025 LAJF järjestää kaksi neljän viikon pituista leiriä: 28.6.-25.7. (tytöt) sekä 31.7.-27.8. (pojat). Myös ei-binäärisesti identifioituvia kannustetaan hakemaan luontevammaksi kokemalleen leirille. Katso tarkemmat tiedot vuoden 2026 hakuprosessista täältä.
Leirille hakevilla on mahdollisuus osoittaa hakemuksensa myös virtuaaliseen The Ethical Leadership Experience (TELE) -ohjelmaan. Virtuaalisia leirejä järjestetään kaksi noin kahden viikon mittaista ohjelmaa, joiden ajankohta kesällä 2026 määräytyy alkuvuodesta ja joihin Suomesta on varattu yksi paikka.
Näiltä sivuilta löydät suomalaisittain suodatettua tietoa CRS:ta: hakuprosessista, leirin historiasta ja periaatteista. Tutustu ylläolevaan valikkoon: olemme koonneet omat tietopaketit niin leirille hakijalle, hakijan vanhemmille kuin hakijoita valitseville opettajillekin. Jos CRS ei ole sinulle entuudestaan tuttu, kannattaa sivuston selailu aloittaa kysymysosioista, johon olemme koonneet pähkinänkuoressa kaikki tärkeät faktat ohjelmasta sekä hakuprosessista. Jos kaipaat lisätietoja, ole matalalla kynnyksellä yhteydessä yhdistyksen hallituksen puheenjohtajaan sähköpostitse tai puhelimitse. Kerromme mielellämme lisää.
